Aimo Nurminen

(17.2.1944 – 31.12.2018)

Aimo Nurminen oli yksi yhdistyksemme avainperustajista.

Vuosi 2018 sai surullisen lopun kun Aimo Nurminen menehtyi uuden vuoden aattona tapaturmaisesti. Aimon kuolema heittää pitkän varjon tuleviinkiin vuosiin, niin monessa hän oli mukana avainhenkilönä tai muuten tärkeässä osassa.

Aimon elämään kuului vaihe insinööritoimistossa työntekijänä ja osakkaana. Silloin työn kuvaan kuuluivat myös kohteet naapurimaissa Ruotsissa ja Neuvostoliitossa. Niistä voidaan mainita ramppeja autolauttasatamissa Naantalissa ja Kapellskärissa ja Raippaluodon sillan pylonit. Päätyönä Aimo luopui insinööritöistä mehiläisten hyväksi parikymmentä vuotta sitten, joskin niitä vielä sivutyönä tekikin.

Kosketuksen mehiläisiin hän sai enonsa kautta 1980-luvulla. Tummat mehiläiset tulivat mukaan lounaissaariston hankkeen myötä. Hankkeessa tosin ei ollut mukana pohjoismaisia mehiläisiä, mutta siihen kävi tutustumassa ruotsalaisia vieraita ja silloin syntyi yhteys Ingvar Arvidssoniin ja muihin ruotsalaisiin alan ihmisiin. Lounaissaariston hankkeeseen pohjautui myös Pakinaisten saaren käyttö paritustarhana. Varma tarha mahdollisti pitkäjänteisen mehiläisten jalostus- ja säilytystyön. Vastaavia mahdollisuuksisa haluttuihin parittumisiin on Suomessa harvalla emonkasvattajalla.

Aimosta tuli avainhenkilö mustien mehiläisten kasvatuksessa. Hän tuotti vuodessa 150-200 emoa, jokaisella tummien hoitajalla on Aimon emoja. Meidänkin yhtéistyömme keskittyi isolta osalta pohjolanmehiläiseen. Tapanani oli joka kesä jonakin päivänä olla mukana Pakinaisissa, jolloin teimme ajankohtaan kuuluvia töitä: parituspesien kuljetusta, emojen muninnan tarkistamista, emojen häkittämistä, kuhnuripesien kunnon tarkistusta.

Vaikka Aimo tuli tunnetuksi varsinkin tummien mehiläisten kasvattajana toimi hän myös muilla mehiläishoidon alueilla, joita olivat erityisesti terveydenhuolto, pölytyspalvelu, mehiläisten kohtelu, uusien hoitajien koulutus ja tuotteiden markkinointi. Aimo toimi näiden tavoitteiden puolesta SML:n johtokunnassa 3 kautena, lisäksi tutkimustoimikunnan jäsenenä useita vuosia sekä Hunajayhtymän hallituksessa myös useita vuosia. Varsinais-Suomessa hän oli pitkään puheenjohtajana ja johtokunnan jäsenenä. Nämä toimet eivät mitenkään rajoittuneet tumman mehiläisen kasvattajiin, Aimon työstä pääsivät osallisiksi kaikenlaisten mehiläisten hoitajat. Tietoa levisi myös yleisölle radio- ja lehtihaastattelujen kautta. Hyvää työtä myös arvostettiin, tunnustuksista voi mainita vuoden mehiläishoitajan valinnan 2005 ja SML:n viirin.

Hunajan tuotekuvan ja tuotteiden kehittely oli Raijan ja Aimon Tammirauman hunajatilan puitteissa tehtyä yhteistyötä. Tuloksena syntyi etikettejä tumman mehiläisen hunajalle, TPS:n nimikkohunajalle ja valmisteina hunaja-sitruuna ja hunaja-tyrni tuotteet.

Oma alansa oli laaja suhdetoiminta, johon kuului mehiläisten vieminen kauppakeskukseen, Qvidjan kartanoon, Turun AVI:n tontille ja Kultarantaan. Kultarannan mehiläiset johtivat myös Nurmisten kutsumiseen tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle.

Omaisten ja meidän mehiläishoitajien ohella ystävällistä ja avuliasta herrasmiestä jäi kaipaamaan suuri joukko sukulaisia, ystäviä ja naapureita.

kirjoitti Lassi Kauko


Many of you have written heart-warming words in response to the sad news that Aimo Nurminen, our host during the SICAMM 2018 conference in Mustiala, Finland passed away on December 31. These words of sympathy will bring relief and support to his family and especially his wife Raija. 

I remember the warm welcome of Aimo and his wife when we, participants at the SICAMM conference, visited Pakinainen island and the breeding station where Aimo and his beekeeper colleagues had managed the pure breeding operation of the dark bee since the year 2000.  I am sure that not only his colleagues in the Finnish Association of Dark Bee Keepers will miss his enthusiasm and impressive craftmanship, but also his friends in SICAMM.

I took the photo below showing Aimo as a beekeeper in excellent form when we visited the Kultaranta Garden in Naantali.

In the name of all his SICAMM friends I send our condolences to Raija and family.

Marleen Boerjan, President of SICAMM
Wageningen, The Netherlands
January 5th, 2019