Pohjoismaisen tumman mehiläisen historiaa
Eurooppalainen tumma hunajamehiläinen Apis Mellifera Mellifera, joka tunnetaan yleisemmin nimellä pohjoismainen tumma mehiläinen tai musta mehiläinen, on se mehiläisrotu, joka viimeisimmän jääkauden sulamisen jälkeen levittäytyi pohjoiseen. Se sopeutui pohjoisiin karuihin olosuhteisiin ja levittäytyi Isoon-Britanniaan sekä Ruotsin ja Norjan eteläosiin. Idässä se levisi Uralille asti.
Suomeen se tuotiin ensimmäisen kerran 1750-luvulla, mutta ensimmäiset mehiläiset kuolivat Suomen kylmiin talviin. Ensimmäinen henkiin jäänyt mehiläisyhteiskunta tuotiin Ruotsista 1777 olkipesässä Turkuun. Siitä alkoi Suomen mehiläishoito. Pohjoismaista tummaa mehiläistä vietiin 1800-luvun alussa Pohjois-Amerikkaan sekä Austraaliaan ja Uuteen-Seelantiin. 1850-luvulla se oli maailman laajimmalle levinnyt ja runsaslukuisin mehiläisrotu.
1800-luvun loppupuolella alettiiin siirtää myös muita mehiläisrotuja pohjoismaisen mehiläisen alueille, jolloin alkoi syntyä sekarotuisia mehiläisiä, joista tuli vähitellen niin vihaisia, ettei niiden kanssa voinut työskennellä. Vähitellen musta rotu korvattiin muilla roduilla ja se lähes hävisi 1960-luvulle mentäessä.
Pohjoismaisen tumman mehiläisen suojelu ja jalostus Suomessa
Suomesta tumma mehiläinen hävisi lähes kokonaan 1960-luvulle tultaessa. Euroopassa huomattiin1980-luvulla, että oltiin menettämässä todella arvokas geenivaranto. Siitä lähtien pohjoismaista tummaa mehiläisrotua on alettu lisätä ja jalostaa. Suomessa Väinö Mäen kantaa lukuun ottamatta jäljelle jäi vain muutamia enemmän tai vähemmän sekarotuisia tummia mehiläisyhteiskuntia. Hailuotoon perustettiin projekti ja yhdistys, jossa alettiin jalostaa Väinö Mäen kannan jälkeläisiä. Toiminta kuitenkin hiipui muutaman vuoden jälkeen ja jatkuu nykyisin yhden kasvattajan voimin.
Naantalissa, Tammirauman Hunajatilalla, Aimo Nurminen on kasvattanut tätä rotua kuusitoista vuotta. Pakinaisten saari tarjoaa hyvät puitteet puhdasparitukselle. Naantalissa kasvatettujen tummien emojen perusalkuperä on Ruotsista. Siihen on myöhemmin lisätty Irlannista hankittua geeniainesta. Myös Väinö Mäen kantaa on ylläpidetty, vaikka siihen kuhnuripuoli onkin tullut näistä muista kannoista. Mehiläinen on hyvin herkkä sukusiitokselle, joten pienen populaation ylläpitämien ei ole mahdollista.
Lähes jokaisessa Europan valtiossa on nykyään oma järjestönsä, joka hoitaa pohjoismaisen mehiläisen jalostustoimintaa. Varsinkin Ruotsissa, Irlannissa ja muutamissa Keski-Euroopan maissa on vahvoja yhdistyksiä. Näiden yhteiselin on Sicamm-järjestö.
Suomessa perustettiin vuoden 2017 alussa Suomen Tumman Mehiläisen Hoitajat ry. Yhdistyksen myötä tumman mehiläisen suojelutyö sai paremmat edellytykset.
